Maurice Maeterlinck (1862–1949) oli belgialainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja esseisti, joka nousi eurooppalaisen symbolismin keskeiseksi ääneksi ja sai myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän opiskeli aluksi lakia, mutta kirjallisuus vei hänet mukanaan, ja hän eli pitkän elämän aikanaan aikansa henkisten murrosten keskellä, seuraten tarkasti niin luonnon kuin ihmismielenkin salaisuuksia. Maeterlinckin tunnetuimmat teokset loivat uudenlaista, hiljaiseen jännitteeseen ja vihjailevaan tunnelmaan perustuvaa draamaa, jossa kohtalo, kuolema, odotus ja näkymätön todellisuus ovat keskeisiä voimia. Hänen tuotannossaan toistuvat myös rakkaus, viattomuus, pelko ja toivo, ja juuri näiden kautta hän puhuttelee yhä nykyajan lukijoita, jotka etsivät kirjallisuudesta merkitystä epävarmuuden keskellä. Maeterlinckin tapa kuvata ihmistä osana suurempia, usein selittämättömiä voimia tekee hänestä edelleen ajankohtaisen, sillä hänen teoksensa kysyvät, miten elää, kun kaikkea ei voi hallita tai ymmärtää. Hänen perintönsä näkyy yhä modernissa näytelmätaiteessa ja runollisessa proosassa, ja hänet muistetaan kirjailijana, joka avasi oven sisäiseen maailmaan ja hiljaisuuden puhuvaan voimaan. Maeterlinckin tuotannosta nauttivat erityisesti lukijat, joita kiehtovat symbolismi, filosofinen tunnelma, sadunomaiset näytelmät ja ihmisen syvimpien pelkojen sekä toiveiden hienovarainen kuvaus.