Maurice Maeterlinck (1862–1949) oli belgialainen kirjailija, näytelmäkirjailija, esseisti ja runoilija, joka nousi eurooppalaisen symbolismin keskeisiin nimiin ja sai myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän opiskeli aluksi lakia, mutta kirjallisuus vei hänet pian mukanaan, ja hänen uransa rakentui erityisesti näytelmien, esseiden ja luonnonfilosofisten pohdintojen varaan. Maeterlinckin tuotanto tunnetaan hiljaisesta, unenomaisesta tunnelmasta, ihmisen kohtalon, salaisuuden ja näkymättömien voimien tarkastelusta sekä siitä, miten arjen pinnan alla vaikuttaa jotain suurempaa ja vaikeasti tavoitettavaa. Hän kirjoitti usein elämästä, kuolemasta, odotuksesta ja sisäisestä maailmasta tavalla, joka tuntuu yhä ajankohtaiselta aikana, jolloin moni etsii merkitystä epävarmuuden keskellä. Hänen ajattelussaan luonnolla, hiljaisuudella ja intuitiolla on erityinen arvo, ja juuri siksi hänen teoksensa puhuttelevat myös nykyajan lukijaa, joka kaipaa vastapainoa kiireelle ja melulle. Maeterlinckin merkitys on siinä, että hän avasi kirjallisuudelle uudenlaisen herkkyyden: hän ei selittänyt kaikkea auki, vaan antoi tunnelman, symbolien ja vihjeiden kantaa. Hänen perintönsä elää yhä kirjallisuudessa, joka luottaa rivien väliin ja kysyy enemmän kuin vastaa. Häntä viihtyvät lukemaan erityisesti ne, jotka pitävät filosofisesta, runollisesta ja hieman salaperäisestä kirjallisuudesta sekä teoksista, joissa ajatellaan syvästi ihmisen osaa maailmassa.