Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Sarjakuvaromaani

· ·
· Tammi
Ebook
196
Pages

About this ebook

Haluan voittaa oman häpeäni ja rikkoa hiljaisuuteni, jotta sinä, joka ajattelet olevasi yksin, löytäisit muiden luo.

Ihmisoikeusvaikuttajan silmiä avaava tarina upeana sarjakuvaromaanina.

Ujuni Ahmed muutti Somaliasta Suomeen kolmevuotiaana. Kasvu kodin, koulun, kulttuurin ja uskonnon ristipaineissa oli usein repivää. Nuori Ujuni halusi määritellä itse omat rajansa, eivätkä kaikki yhteisön säännöt tuntuneet oikeudenmukaisilta tytöille.

Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin on tarina ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta ja yksinäisyydestä, mutta myös selviämisestä ja ratkaisuista. Se kertoo rohkean aktivistin tavoitteista maailmassa, jossa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien eteen on tehtävä vielä paljon töitä.


Vuonna 2022 ilmestynyt Elina Hirvosen kirjoittama alkuperäisteos sai paljon kiitosta, ja siitä tehtiin suosittu teatterisovitus Kansallisteatteriin vuonna 2023. Sarjakuvataiteilija Tuisku Hiltusen tulkinta kirjasta on visuaalisesti vaikuttava ja tuo Ujuni Ahmedin tärkeän tarinan jälleen uusien lukijoiden ulottuville.

Elina Hirvonen on palkittu kirjailija ja elokuvantekijä, jonka teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle. Ujuni Ahmed on ihmisoikeusvaikuttaja. Hän on puhunut erityisesti naisten sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Vuonna 2020 hän sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon. Tuisku Hiltunen on helsinkiläinen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, jonka kuvituksia on julkaistu lehdissä, kirjoissa ja peleissä. Hän on ollut ehdolla Sarjakuva Finlandia -palkinnolle.

Haluan voittaa oman häpeäni ja rikkoa hiljaisuuteni, jotta sinä, joka ajattelet olevasi yksin, löytäisit muiden luo. Ihmisoikeusvaikuttajan silmiä avaava tarina upeana sarjakuvaromaanina. Ujuni Ahmed muutti Somaliasta Suomeen kolmevuotiaana. Kasvu kodin, koulun, kulttuurin ja uskonnon ristipaine...

Discover more

Rate this ebook

Tell us what you think.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Center instructions to transfer the files to supported eReaders.